Perheiden hyvinvointiin on kiinnitettävä enemmän huomiota. Vanhempien jaksaminen heijastuu lapsiin ja nuoriin, siksi riittävä toimeentulo, työelämän joustavuus ja perheen yksilölliset tarpeet huomioiva palvelujärjestelmä ovat välttämättömiä. Lasten ja nuorten ongelmiin on saatava apua välittömästi. Lapsiperheiden köyhyys vaatii erityistoimia. Syrjäytymisen ehkäisyyn on löydettävä tehokkaat keinot.
Korkeatasoinen ja monipuolinen koulutus ovat sijoitus tulevaisuuteen, siksi opetus-toimelle on taattava riittävät voimavarat ja oppilaan ohjaukseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Korkeakoulutuksen asemaa on vahvistettava ja elinkeinoelämän yhteistyötä koulujen kanssa lisättävä. Ammattikoulutuksen on vastattava työelämän tarpeita. Opintotuen tason on oltava riittävä ja kannustettava valmistumiseen.
Vanhenevan väestön toimeentulo ja palvelut on turvattava. Eläkkeen tason on vastattava ikääntyvien tarpeita. Palvelujen järjestämisen on oltava joustavaa, huomioitava ikäihmisen toiveet sekä todellinen hoidon ja hoivan tarve. Omaishoitoa ja kotona asumisen mahdollisuuksia on parannettava. Ikäihmisten henkisen ja fyysisen vireyden säilyttäminen on tärkeää. Seniorien turvallisuudesta on huolehdittava.
Työn on oltava kannattavaa sekä työnantajalle että työntekijälle. Turhat työllisyyden esteet ja kannustinloukut on purettava. Paikallisen sopimisen mahdollisuuksia kannattaa lisätä, joustavat työelämän ratkaisut ovat kaikkien etu. Nuorten sijoittuminen työelämään on erityisen tärkeää. Vajaakuntoisten työllistymistä on tuettava luomalla yksilöllisiä malleja. Mielenterveys- ja muun kuntoutujan paluuta työelämään on helpotettava joustavilla ratkaisuilla. Yrittäjyyden arvostusta tulee lisätä ja kannustimia parantaa. Vanhemmuuden kustannukset on jaettava oikeudenmukaisemmin. Työllistämiskynnystä on madallettava.
Suomalaisten turvallisuudesta ei saa tinkiä. Arjen turvallisuus rakentuu välittämisestä, yhteisöllisyydestä ja varmuudesta, että hädän hetkellä saa apua. Poliisilla on oltava riittävät resurssit ja tehokkaat työkalut rikosten selvittämiseen ja ennalta estämiseen. Uskottava oikeusjärjestelmä sekä toimiva maanpuolustus ovat sisäisen ja ulkoisen turvallisuutemme kulmakiviä.
Tasapainoinen talous on kaiken perusta ja siksi julkisen talouden lisävelkaantuminen on estettävä. Pääomatulojen ja yritysverotuksen taso on oltava kilpailukykyinen. Ansioverotuksen on oltava kohtuullinen ja työntekoon kannustava.
Ympäristönäkökohdat on huomioitava kaikesa päätöksenteossa. Kotimaisen energian saatavuus ja omavaraisuus on turvattava.
Satakunnassa tarvitaan rohkeaa ja innovatiivista otetta. Toimiva yhteistyö päättäjien, yhteisöjen ja elinkeinoelämän välillä on elinehtomme. Tehokas edunvalvonta vaatii hyviä yhteistyöverkostoja yli maakuntarajojen.
Hyvät liikenneyhteydet tuovat investointeja ja kannattavaa yritystoimintaa Satakuntaan. Ne ovat maakunnan menestyksen ehdoton edellytys.